
David Bowien klassikkoalbumi ’Hunky Dory’ lähti mukaani edellisellä levykauppavisiitillä. Olen pitkään sitä katsellut, alkuperäisenä tarkoituksenani hankkia joku vanhempi painos, mutta en voinut enää olla omistamatta tätä mestariteosta vinyylinä, joten tämä 2015 julkaistu remasterointi saa nyt kelvata.
’Hunky Dory’ on mielenkiintoinen, yllättävän yksinkertainen albumi, joka luottaa melodioihin, pianoon ja ennen kaikkea dynamiikkaan saadakseen kuulijan koukkuun. Tässä se onnistuukin hyvin, ja esimerkiksi a-puoli on täynnä klassikoita, kuten ’Changes’, ’Oh You Pretty Things’ ja ’Life on Mars’. B-puoli ei jää yhtään heikommaksi ja sieltä löytyy monia omasta mielestäni Bowien alkuvuosien parhaista biiseistä, kuten loistava ’Andy Warhol’ sekä viimeisimmän kuuntelukerran myötä itselleni kovaa iskenyt ’The Bewlay Brothers’. Liekö sitten vinyylin taikaa, sillä Spotifysta kuunnellessa en oikein edes kiinnittänyt huomiota koko biisiin.
Vuoden 2015 vinyylipainos on oikein mainio, mitä nyt remasterointi on omaan korvaani ehkä hieman liiankin puhdas – kaipaan vinyylin rahinaa. Kannet ovat siistit ja uskolliset alkuperäiselle julkaisulle. Kaiken kaikkiaan oikein mainio lisä kokoelmaani.