
Erään kerran Kiasmassa käydessäni sattui museon kaupasta mukaani Band of Weedsin ’Waiting for the Extinction :-(’ -älppäri. En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä projektista, kiinnostuinkin enemmänkin takakannessa olleesta maininnasta ”kasvien tekemästä musiikista.”
Niinpä. ’Waiting for the Extinction :-(’ pohjaa ”changes in the magnetic fields of plants”, mikä on muutettu musiikillisempaan muotoon. Lopputuloksena on mielenkiintoisen taustatarinan omaavaa ambientia, joka on vieläpä oikein mainiota. Ei sillä, että itse olisin genren suuri tuntija – satuin vain käymään ambient-keikalla ja sen myötä muistin omistavani tämän levyn. Tykkään erityisesti a-puolesta.
Itse älppäri on melko peruspaketti. Kansissa olevat valokuvat ovat hienoja, ja sisältä löytyy hieman lisäfaktaa musiikista vastaavista kasveista parin artikkelin verran. Näitä olikin mukava lueskella samalla kun kuunteli itse musiikkia.
Sellaista tällä kertaa. Band of Weeds on julkaissut toisenkin levyn, joka pitänee niin ikään jossain välissä hankkia itselleni, tykkäänhän sekä kasveista, levyistä ja näköjään nyt myös ambientista.